Trekin perustajan Dick Burken perintö on anteliaisuus
Heiltä, joille on annettu paljon, vaaditaan myös paljon. Tämä oli Dick Burken johtoajatus hänen vuosinaan Trekin johdossa ja sen jälkeen. Menestyvän maailmanlaajuisen yrityksen perustajana Dick olisi voinut viettää elämänsä viimeiset vuodet nauttimalla kovan työnsä hedelmistä. Sen sijaan hän antoi kaiken ansaitsemansa takaisin yhteisölleen.
Miksi? Koska se oli oikein.
Dick oli ahkera avunantaja, ja hänen kaukonäköiseen anteliaisuuteensa kuuluu muun muassa Burke Foundation -säätiön perustaminen. Säätiö voimaannuttaa nuoria ja yhteisöjä eri puolilla Milwaukeeta sijoittamalla koulutusmahdollisuuksiin, jotka auttavat nuorten henkilökohtaisessa, sosiaalisessa ja älyllisessä kasvussa. Säätiö vaikuttaa kaikenikäisten lasten ja nuorten elämään aina varhaiskasvatuksesta jatko-opintoihin. Sen tukemiin yhdistyksiin kuuluvat esimerkiksi Urban Ecolocy Center ja Voces de la Frontera, joka suojelee ja laajentaa maahanmuuttajien ja matalapalkka-alojen työntekijöiden oikeuksia. Säätiö myöntää myös stipendejä tulevaisuuden muutoksentekijöille Marquetten yliopiston Burke Scholars Program -ohjelman kautta.
Säätiöllä on ollut niin kestävä vaikutus, että Milwaukee Journal Sentinel -sanomalehti valitsi Burken vuoden 2018 hyväntekijäksi – täydet kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Dickin perintö ei rajoitu vain säätiöön. Trekin historiaan kuuluu lukemattomia tarinoita siitä, kuinka Dick auttoi työntekijöitään. Hän ei itse koskaan kertonut näitä tarinoita, vaan inspiroivat kokemukset siirtyivät suullisesti työntekijältä toiselle.
Dickin perintö elää edelleen Trekin ytimessä. Se näkyy siinä, kuinka olemme läsnä yhteisössämme ja toisiamme varten. Se näkyy jokavuotisessa Trek 100 -hyväntekeväisyyspyöräilyssä, jolla kerätään miljoonia lapsuusajan syöpien tutkimukselle, sekä paikallisissa hyväntekeväisyyshankkeissa. Se näkyy Trek Foundationissa, joka rakentaa pyöräilyreittejä ja suojelee luonnonympäristöjä tuleville sukupolville. Se näkyy tuessamme naisten pyöräilylle ja panostuksissamme urheilun tasa-arvoon. Se näkyy sitoutumisessamme vastuullisuuteen ja suhtautumisessamme kasvuun. Meille kasvu ei ole vain tuottoja vaan vaikuttavuutta.
Jokaisella yrityksellä ei ole Dickin kaltaista perustajaa. Meillä onneksi oli.
Hänen muotokuvansa koristaa Trekin pääkonttorin aulaa. Se muistuttaa meitä siitä, mistä olemme tulleet ja velvollisuudestamme jatkaa hyvän tekemistä. Dickin vankkumaton sitoutuminen hyväntekeväisyyteen innoittaa edelleen kaikkia Trekin työntekijöitä suoraselkäisyyteen, anteliaisuuteen ja maailman parantamiseen.
Miksi? Koska se on oikein.