Bevil Hogg ajoi talven 1975 ympäri eteläistä Wisconsinia etsien rahoittajaa uudelle hankkeelleen. Liiketoiminta perustui uudenlaiseen malliin: kyseessä ei ollut vähittäismyymälä, vaan Roth Corporationin tytäryhtiö, jonka alkurahoituksena toimi Dick Burken hankkima 100 000 dollarin pesämuna. Näillä kahdella miehellä oli suunnitelma. Heidän piti löytää tehdastuotannolle sopivat toimitilat, jossa he voisivat toteuttaa unelmansa Yhdysvalloissa valmistetuista polkupyöristä.
Näin Trek sai alkunsa Waterloossa, Wisconsinissa vuonna 1976
Waterloossa oli hädin tuskin 3 000 asukasta sekä pankki, kirkko, rehutehdas ja enemmän kapakoita kuin pystyy kuvittelemaan. Kaupungissa oli myös pikkelssitehdas sekä kirjapaino, jossa painettiin Playboy-lehteä, jonka uusimpien numeroiden huhuttiin päätyvän kapakoihin päivää ennen niiden virallista ilmestymistä. Kyseessä oli ammattiliittojen hallitsema teollisuuskaupunki, josta tulisi myös maailmankuulu polkupyöräkaupunki, vaikkei kukaan sitä vielä silloin osannut aavistaakaan.
Kaupungin laitamilla sijaitsi rakennus, jota ei hyvällä tahdollakaan voinut kuvitella tehtaaksi. Sään pieksemä, ränsistynyt punainen lato, jossa oli aikoinaan säilytetty mattorullia – 650 neliömetriä halkeillutta betonilattiaa ja rapistuvaa maalia, laudanraoista sisään tulviva päivänvalo ja vieressä kolisevat, toiminnassa olevat rautatiekiskot.
Sisällä veti ikävästi. Yksi alkuaikojen pyörämekaanikoista muisteli vuosia myöhemmin, miten lunta tuprutti sisään ladonovien alta. Omalla tavallaan lato oli kuitenkin täydellinen.
Lato sijaitsi puolimatkassa Bevilin kotoa Madisonista ja Dickin toimistolta Milwaukeesta. Dick oli käytännön mies ja piti tästä ratkaisusta, joka oli sekä edullinen että sopivan, muttei kuitenkaan liian syrjässä, jotta töitä saattoi valvoa etäältä. Sijainti on varmasti tuntunut sopivan neutraalilta molemmille miehille.
Bevil on kertonut jälkikäteen, ettei heillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin kyseinen lato: ”Wisconsinin maaseudulla ei ollut tyhjiä teollisuusrakennuksia. Ei kerrassaan mitään. Lato oli ainoa vaihtoehto.”
Lato oli kuitenkin enemmän kuin vain rakennus. Se oli alku, syntymäkehto, paikka, jossa asiat muuttuvat paremmiksi ajan kanssa. Päälle päin vaatimaton, sisältä täynnä kunnianhimoa. Vaikka se olikin perustajille ainoa vaihtoehto, se oli juuri sopiva vaihtoehto.
Tulevina kuukausina Bevil keräsi kokoon joukon käsityöläisiä Waterloossa. ”Pikkuisen hulluja cowboyta”, hän muistelee, ”jotka suunnittelivat ja rakensivat itse omat polkupyöränsä.” Osalla oli kokemusta pyörien rakentamisesta. Loput tulisivat oppimaan taidon.
Alussa kaikki oli kaoottista, luovaa ja mahtavan epätäydellistä. Toimintaa värittivät kesäjuhlat ja naku-uinnit, eikä ladon seinänraoista ulos kiemurrellut savu aina ollut peräisin tupakasta. Elettiin 1970-lukua ja nämä ihmiset olivat taiteilijoita.
Ladossa oli kuitenkin vielä hiljaista. Sen seinät odottivat elämää sisäänsä. On helppo kuvitella Dick ja Bevil seisomaan ladon oviaukossa, tuijottamassa sisälle tyhjään tilaan, joka tuntui olevan mahdollisuuksia täynnä.
Kaikki alkoi keskeltä ei mitään. Tuossa Milwaukeen ja Madison välimaastossa sijaitsevassa ladossa oli käynnissä jotain suurta.
Jotain, jolla ei ollut vielä nimeä.