Ohita ja siirry sisältöön

Näin sähkömaastopyörät auttoivat uudelleenrakennuksessa

Näin 14 lahjoitettua sähkömaastopyörää auttoi yhteisöä jälleenrakentamaan ja palaamaan poluille.

Lokakuussa 2024 hurrikaani Helene pyyhkäisi kaakkois-Yhdysvaltojen halki tuhoisin seurauksin. Kaupungit tulvivat. Kodit tuhoutuivat. Elämät mullistuivat. Pohjois-Carolinan pyöräilijöitä, retkeilijöitä ja turisteja kuhisseet vuoret hiljenivät.  

Tuhoista kärsi etenkin sadoista maailmanluokan maastopyöräilyreiteistään tunnettu Pisgah’n kansallispuisto. Noin 80 % metsän puustosta kaatui. Polut, jotka ennen kiemurtelivat syvänvihreiden metsien halki, olivat nyt läpitunkemattomia ryteikköjä.  

Pisgah’n lähialueen asukkaille reitit ovat muutakin kuin vain ajamista varten – ne olivat osa alueen sydäntä. Ne houkuttelevat satojatuhansia ihmisiä vuodessa. Ne vauhdittavat paikallista liiketoimintaa. Ja ne tarjoavat myös jotain syvällisempää: tavan liikkua ja olla yhteydessä muihin ja maailmaan. Reittien katoaminen ei tarkoittanut vain ajokauden vaan yhden arkisen elämänlangan katkeamista. 

Paikalliset vapaaehtoiset tiesivät, että heidän oli toimittava nopeasti, jotta langan päät saataisiin kurottua jälleen yhteen. Koska tiet olivat poikki ja polut saavutettavissa vain jalan tai pyörällä, uudelleenrakennus tulisi olemaan työlästä. 

Silloin Trekin myyntiedustaja Matt Ciancia sai kekseliään idean. Miten moottorisahan, polttoaineen ja öljyn saisi kulkemaan sähkömaastopyörällä? Southern Off-Road Bicycle Associationin eli SORBA:n ja G5 Trail Collective -ohjelman jäsenet saisivat sen pian selville.

Mattin suosituksesta Trek lahjoitti 14 Rail-sähkömaastopyörää vapaaehtoisille tarvikkeiden kuljettamiseen ja metsissä liikkumiseen. Ennallistamistoimet, joihin arvioitiin menevän kuukausia tai jopa vuosia, muuttuivat hetkessä helpommin toteutettaviksi.

Raivausryhmät ajoivat Pisgah’n kruununjalokivenä pidetyn Kitsuma-reitin alhaalta huipulle yhdessä päivässä odotetun viikon sijaan. Viidessä kuukaudessa ne olivat raivanneet polkuja yhteisvoimin 257 kilometriä. Jäljellä oli enää 48 kilometriä, vaikka prosessin pelättiin kestävän vuosia.

Työ on vielä kesken. Samat sähkömaastopyörät pääsevät pian rakentamaan uusia reittejä ja auttamaan Pisgah’ta ja sen asukkaita palaamaan entistä vahvempina. 

Myrskyjä tulee. Vain sillä on väliä, miten niiden jälkeen toimitaan.